Paahtamo hallituksen kokous Burts Café 5.5 Läsnä: Ossi Ojutkangas, Lassi Piironen, Kirsi Ahola, Hilkka Paldanius, Jouko Jussila, Jussi Airaksinen 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo. 16.33 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi 3. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtajana toimii Ossi, sihteerinä Jussi ja pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Lassi ja Hilkka 4. Asialistan hyväksyminen Asialistasta poistettiin kohta 11. Jyväskylän mahdollisuuksien tori 5. Ilmoitusasiat Ossi kertoi, että hän poistuu Kuopiosta Espanjaan vuodeksi ensi syksynä. Asialla ei ole yhteyksiä paahtamon taloudelliseen tilanteeseen Klo. 16.36 Kirsi huomautti puheenjohtajan sepalusvetoketjun olevan auki 6. Mahdollisuuksien tori Lassi arvioi kokonaiskulut noin 50¤ tuntumaan. Pöytäpaikka maksaa 20¤. Muita kustannuksia tulee cd-levyistä, vessapaperi, kahvi, sekä muut yllättäen ilmaantuvat kulut. Torilla on kivienmaalaustoimintaa, käsinmaalattujen mini-cd-levyjen myyntiä joissa on Juhanan ja Markuksen musiikkia, Ossin maalauksia, ja vessapaperilullille maalattua taidetta. Työryhmä on edistynyt joissain järjestelyasioissa ja edistyy lisää tarpeiden mukaan. 7. Metsäfestivaali Lassi hoitaa lupa-asiat. Riu?un tekemisestä ei päätetty kysyä lupaa, sillä hätä ei lue lakia. Työryhmässä on herännyt paljon keskustelua käytännönasioista ja hoitavat niitä parhaansa mukaan. Jaana tarjoutui hoitamaan asioita. Paradesta yritetään tehdä videoteos. 8. Tuoli-performanssi Työryhmä on edennyt toimissaan ja performanssi aloitetaan 12.5. Tuoleja pyydettiin käymään myöskin mahdollisuuksien torilla, mutta ei niinkään performatiivisessa mielessä, vaan istumapaikoiksi läsnäoleville paahtamolaisille. Lassi muistutti Ossia hankkimaan yhden jollekin vaihto-oppilaalle kulkeutuneen tuolin. 9. Paahtamon nettisivun tilanne Sivut edistyvät ja niistä on olemassa jo jonkinlaista hahmotelmaa. Työryhmän päättämä deadline on 31.5. 10. Olohuoneen vuokran ja sähkön maksu Olohuoneen sähkölasku päätettiin viimeinkin laittaa maksuun. Makkoselt a pitää pyytää sähkölasku. Vuokrien maksussa rahan ja talkootyön suhde jätettiin selvitettäväksi. 11. Kesän toiminta Hilkka ehdotti syksyn toiminnan pohtimista kesällä pussikaljan ääressä. Nettisivujen ulkoasua kehitetään kesäkuussa. Yhteisiä reissuja toivottiin. 12. Muut esille tulevat asiat Klo. 17.15 Puheenjohtaja kielsi Lassia tuomasta esineitä pöydän alta esille. Jaana on poistumassa Kuopiosta syksyllä myös. Kokouksia toivottiin kelien vuoksi pidettäväksi ulkona ja videokatselmuksia toivottiin. 13. Seuraavat kokoukset Tuolityöryhmän kokous 10.5 klo. 19.00 Onni Pubin edessä Mahdollisuuksien torin työryhmän kokous ja yleinen maalauspvä 18.5 klo. 16.00 ensisijaisesti Pikku-Kakkospuistossa, mutta huonon sään sattuessa Jaanan luona. Festivaalityöryhmä kokoontuu 11.5 klo. 15.31 Burtsin edustalla jota ennen Lassi hoitaa lupa-asiat. Sisältötyöryhmä kokoontuu 15.5 klo. 20.30 O?Connelsissa. Klo. 17.31 Jaana poistui paikalta Seuraavan hallituksenkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtajan mandaatilla Hilkka päätti kokouksen 17.34